Kun Kasper ja Tuike muuttivat uuteen omakotitaloonsa järven rannalle, se oli heidän unelmiensa täyttymys. Ensimmäinen makuuhuoneen lattialla nukuttu yö sai unohtamaan rahahuolet, pitkät päivät rakennustyömaalla ja koetut vastoinkäymiset. Vielä oli tietenkin paljon työtä tekemättä. Oli seiniä maalattavana, pihamaa laitettavana, huonekaluja ostettavana ja yksi jos toinenkin jalkalista odotti edelleen asentajaansa. Taloa rakentaessaan he olivat oppineet paljon, mutta olivat myös saaneet huomata, että rakentamisessa oli paljon osa-alueita, joihin tarvittiin ammattilaisen apua. Piti palkata suunnittelijoita, vastaava mestari, putkimies, ilmastointialan ammattilaisia, muurareita, betonivalureita ja niin edelleen. Kaikki oli pääpiirteittäin sujunut kuten oli suunniteltu, tai ainakin melkein. Erään ammattiryhmän edustaja petti täydellisesti heidän odotuksensa ja […]
Artus valmistautui iltaan kuten aina ennenkin. Hän kylpi suuressa ja ylellisessä kylpyammeessa, joka oli sijoitettu maisemaikkunan eteen. Ikkunasta avautui näköala Madridin kattojen ylle. Rakennus oli lyhyen kävelymatkan päässä hänen työpaikaltaan ja mikäli ikkuna olisi suunnattu vain hieman enemmän itään, Artus olisi saattanut nähdä suurten tornitalojen lomitse palan sen rakennuksen seinää, jossa hänen työpaikkansa sijaitsi. He olivat ostaneet tämän asunnon sen jälkeen, kun tyttäret olivat lähteneet opiskelemaan kumpikin tahoilleen. Vuosia sitten hänellä ja Alicialla oli tapana täyttää lattia kynttilöillä, sammuttaa valot ja kylpeä yhdessä katsellen pääkaupungin valoja. Se oli hyvin romanttista ja juuri sitä varten tämä kylpyhuone oli heidän kattoasuntoonsa rakennettukin. […]
Joidenkin katujen nimet jäävät mieleen helpostikin, mutta toisten ei sitten millään. Sitä tiesi missä kaverit asuivat, ja miten sinne mentiin, mutta kadun nimeä olikin jo vaikeampi muistaa, jos joku sattui sitä kysymään. Perjantai iltana olimme kaveriporukalla Panemassa, ja kerroin kuulumisia Strasbourgin matkaltani. Silloin Pekka totesi, ettei hän ollut elämässään päässyt Mechelininkatua kauemmas. ”Miten niin”, Jaakko sanoi. ”Olethan sä nytkin Kalliossa.” Tiesin, että Pekka asui yhdessä vanhan äitinsä kanssa Hietaniemen hautausmaan kulmilla. Humalassa kun oli, Pekka alkoi kertoilla elämästään, eikä se todellakaan kovin tapahtumarikkaalta kuulostanut. Hän oli syntynyt Mechelininkadun naistenklinikalla, käynyt koulua Taivallahden peruskoulussa. Armeijankin hän suoritti sama kadun varrella autokomppaniassa, […]
Sanotaan, että mielikuvitusystävä kuuluu 4-5-vuotiaan lapsen kehitykseen. Se ei välttämättä johdu yksinäisyydestä, vaan on osa lapsen kielellistä ja sosiaalista kehitystä. Alf Wilénin mielikuvitusystävät liittyivät mitä oleellisimmin yksinäisyyteen, eikä hän ollut neljä tai viisi vuotias lapsi, vaan kuudenkymmenenkuuden. Toisinaan hänestä tuntui, että hän oli ollut yksinäinen koko ikänsä. Lukuun ottamatta niitä hetkiä jotka hän oli saanut jakaa vaimonsa Gretan ja kahden lapsensa kanssa. Mutta lapset, kuten he aina tekevät, lentävät maailmalle ja jättävät vanhempansa jakamaan ilonsa ja surunsa kahdestaan. Ja mitä taas Gretaan tuli, niin hänestä Alfin oli vieläkin vaikea puhua. Alfin yksinäisyys johtui pohjimmiltaan siitä, että hän oli merimies – […]
”Nyt kyllä juksaat”, olivat Saaran ensimmäiset sanat, kun Lennart oli kertonut Tuike-tädin osallistumisesta joulujuhlaan. ”Taidat erehtyä päivästä! Aprillipäivä on vasta huhtikuussa.” ”Hän ilmoitti siitä viestillä, joten kyllä hän varmaan tulee.” ”Kuulittehan kaikki. Lennart on kutsunut Tuike-tädin.” ”Onko se totta Lennart?” Martin huudahti. ”Jukopliut!” Anu kivahti. Sen jälkeen tabletin kaiuttimista kuului tovi vain sekavia huudahduksia ja koirien haukuntaa kaikkien yrittäessä puhua samaan aikaan toinen toistensa päälle Anun koiran haukkuessa kilpaa Torstenin koiran kanssa – toinen Pyhärannassa, toinen Nastolassa. Saara alkoi täyttää chat-laatikoita kiihtyvällä vauhdilla, mutta kukaan ei viitsinyt lukea mitä hänellä oli sanottavanaan. Martin kytki kameransa päälle jotta kaikki varmasti näkisivät […]