Tämä on ote tulevasta romaanistani Petto, erään lemminkin tarina. Igor Hodarjonok istui kaatuneen männyn rungolle juomaan vettä. Hän otti esiin mukanaan tuomansa voileivän ja söi sen nopeasti jottei ruoantuoksu houkuttelisi paikalle villieläimiä. Alueella liikkui suuriakin petoja, sen hän tiesi. Jopa karhuja oli kuulemma nähty. Nämä eivät kuitenkaan olleet se asia, jota Igor pelkäsi, vaan sotilaat, jotka vartioivat aluetta. Näillä oli lupa ampua kenet tahansa suoja-alueella liikkuva. Tarkka-ampujan luoti saattaisi iskeä kuin tyhjästä, tai sitten jokin tuhansista aluetta vartioivista mikrodroneista voisi johdattaa partion hänen jäljilleen. Syötyään eväänsä Igor pakkasi vesipullon ja eväsleivän käärepaperin reppuunsa. Lopuksi hän tutki tarkasti, ettei ollut vahingossa […]
5. Viides osa Nautittuani aamiaisen päätin lähteä tapaamaan Silviaa. Löysin helposti talon, jossa oletin hänen perheensä asuvan. Ohi kulkiessani olin usein miettinyt, kukahan siinäkin talossa oikein asui, mutta nyt minä sen tiesin. Monien talojen pihoille saattoi kurkistella avoimista porteista, eikä kaikissa ollut portteja laisinkaan, mutta tämän talon portti oli aina kiinni. Se oli niin korkea, ettei sen ylitse voinut nähdä. Ymmärsin hyvin, että talon omistaja tahtoi pitää porttinsa suljettuna, sillä tavallaan se oli julkisivun jatke, yhtä kaunis ja koristeellinen. Nyt ensimmäistä kertaa minulla oli tekosyy kulkea tuosta portista ja mennä koputtamaan talon ovea. Oven avasi nainen, jonka heti tunnistin lehtiartikkelin […]
Alman kaikki kolme lasta olivat saapuneet kukin taholtaan viettämään viimeisen joulun kotitalossaan yhdessä äitinsä kanssa. Tämä joulu oli viimeinen siksi, että joulun jälkeen Alma siirrettäisiin hoivakotiin ja hänen omistamansa omakotitalo tultaisiin myymään. Se ei suinkaan ollut Alman tahto. Itse asiassa hän ei ollut vielä täysin tietoinen koko asiasta. Tosin hänellä ei ollut tässä asiassa päätäntävaltaa. Näin oli allekirjoituksellaan varmistanut häntä tutkinut lääkäri, ja tätä päätöstä puolsivat hänen jälkeläisensä, jotka jo ahnaina odottivat suuren omakotitalon myyntiä ja tulevaa perintöään. Viimeinen joulu kotona oli poikkeuksellinen, koska Alman lapset, Armas, Lyyti ja Aimo, eivät olleet enää vuosikymmeniin matkustaneet jouluksi kotikaupunkiinsa, joitain harvoja kertoja […]
4. Neljäs osa Iltapäivällä kävin seuraavan sängynaluslaatikon kimppuun. Osoittautui että se oli ääriään myöten täynnä valokuvia. Vaikutti siltä, että äitini oli viimeisinä vuosinaan koettanut saada tavaransa jonkinlaiseen järjestykseen. Ehkä on niin, että lopun vääjäämättömästi lähestyessä, me ihmiset haluamme tavalla tai toisella vaikuttaa siihen, minkälaisen kuvan me itsestämme jälkipolville jätämme. Tämä varmaan selitti myös sen, miksi äitini päiväkirjat yhdeksänkymmentä luvun lamakauden ajalta, olivat kaikki aikajärjestyksessä makuuhuoneen kirjahyllyssä. Aivan kuin hän olisi halunnut siten sanoa: ”Lukekaa, mitä minulle on tehty.” Valokuvien valtaisa määrä yllätti minut. Tiesin, että äitini oli kuvannut ahkerasti jo nuorena Rolleiflex laatikkokamerallaan. Minä sain sen hänen jälkeensä käyttööni. Kamera […]
3. Kolmas osa Aamulla auringonvalo tulvi sisälle huoneeseen rullaverhon läpi. Köynnöskasvien lehdet tanssivat monitasoisina varjoina kankaan pinnalla. Raatihuoneen kello kilkatti kahdeksan kertaa samalla rytmillä kuin se oli tehnyt jo lapsuudessani. Tunsin oloni pitkästä aikaa levänneeksi ja rauhalliseksi. Tässä huoneessa on hyvä nukkua, ajattelin. Ehkä se johtui auringosta, tai saattaa olla, että vanhalla puurakennuksella oli siinä osansa. Huoneesta avautuu näkymä katetulle terassille, joka sekin on kasvillisuuden valtaama siinä määrin, että sen kautta on liki mahdotonta kulkea puutarhaan. Humalaköynnökset kasvavat pitkin katosta kannattavia pilareita ja jalavan oksat työntyvät läpikuultavan pleksikatteen alle. Ikkunan edessä on äitini työpöytä. Se on sama työpöytä, joka hänellä […]