“ Suurkiitos, sinulle Minttu, hyvästä palvelusta ja erinomaisesta aamiaisesta”, Raakel Rosmariini sanoi pöydästä noustessaan. Hän oli pukeutunut viininpunaiseen pellavakolttuun ja hänellä oli vyötäisillään raidallinen esiliina, jossa oli suuret taskut sekä nahasta valmistettu vyökukkaro koristeellisine solkineen. Hiuksensa Raakel oli kammannut nutturalle niskaan ja hänellä oli päässään koristeltu hilkka ja kaulassaan suuri pronssinen riipus. Kaiken kaikkiaan Raakel oli mahtava näky jo kokonsakin puolesta, kun hän lähti koreineen ja pussukoineen keskiaikamarkkinoille. Maanantaiaamuna soi puhelin. Raakel soitti. Hän kertoi unohtaneensa vaatteitaan piirongin laatikkoon ja pyysi minua lähettämään ne postitse. Osoitteen hän laittoi tulemaan tekstiviestillä. Jo samana päivänä vein paketin R-kioskille. Olin tietenkin unohtanut lukulasit […]
Tarinoita tornistani
Leo oikaisin metsikön läpi ja puoliksi liukui alas jyrkkää rinnettä. Hän käveli autojen välitse Sepen grillille. Se oli tupaten täynnä kuten aina. Piti livahtaa työmaalta hieman etuajassa saadakseen istumapaikan. Leo osti kahvin possumunkilla ja istui ikkunan viereen. Edellinen asiakas oli jättänyt siihen Turun Sanomat. Heti etusivulla oli uutinen murhasta, joka oli järkyttänyt kaupunkilaisia ja koko maata. Tapauksesta oli kaikesta päätellen uutta tietoa, koska siitä kertova uutinen oli jälleen noussut etusivulle. Uhrin henkilöllisyys selvinnyt, otsikko ilmoitti. Kukahan se tyttöparka on? Toivottavasti ei ainakaan kukaan kaarinalainen, Leo ajatteli. Uhrin nimi suorastaan pomppasi hänen silmilleen: Helena Revala. Nimi oli ensikuulemalta vaikuttanut hauskalta, kuten […]
Lentoasema oli lähes autio. Sen hyvin ymmärsi, sillä olihan jouluaatto. Autiutta vielä lisäsi covid-epidemia, joka karsi suuren osan niistä harvoista matkustajista, jotka olisivat saattaneet olla liikkeellä näin jouluna. Sanotaan, että kansainväliset lentokentät eivät milloinkaan nuku. On ihmisiä, jotka ovat matkalla jouluaattonakin joltakin maailman lentokentistä jollekin toiselle, niin käsittämättömältä kuin se kuulostikin. Mutta toisaalta maailmassahan on paljon niitä, jotka eivät edes vietä joulua. Lapsena Henry oli kuvitellut, että jouluksi kaikki menivät koteihinsa, koristelivat joulukuusen ja lauloivat kynttilöiden loisteessa joululauluja – joulupukki… joulupukki, tipitipitiptap, joulu yö juhla yö ja mitä niitä nyt onkaan. Illalla luettiin Uutta testamenttia ja syötiin jouluateria: kinkkua, lootia […]
Yhden päivän ajaksi varjostajat vaihtuivat toisiin. Varmaan heilläkin oli vapaapäivänsä, vaikka minun oli vaikeata kuvitella Stanislaw vapaa-ajallaan syömässä kotonaan perheensä kanssa sunnuntai lounasta. Ja täysin mahdoton oli ajatus hänestä antamassa hyvän yön suudelmaa tyttärelleen, sillä kaikki se nikotiini ja terva joka oli vuosien saatossa kertynyt hänen viiksiinsä veisi yöunet keneltä tahansa. Ivan puolestaan sopi tehtäväänsä paljon paremmin. Hänet oli slaavimuotissa valettu. Hän ei erottuisi ihmismassasta. Kun olimme tutustunet toisiimme hieman paremmin, kysyin Deljalta näistä hyypiöistä, mutta hän vain kuittasi asian kohauttamalla harteitaan, hänelle niin tyypillisellä tavalla, joka sai toisen tuntemaan itsensä idiootiksi. Markus oli paremmin perillä asiasta. Hän tiesi kertoa, […]
Purjehdimme ulos satamasta. Taakse jäivät Sliten modernin kirkon ja sementtitehtaan tornit. Koko yön jatkunut humina ei kuulunut merelle asti. Kun nostimme purjeet Karlsvärdin linnoituksen kohdalla, saatoin kuvitella, että ruotsalaiset sotilaat tarkkailivat puuhiamme voimakkailla kiikareillaan. Niillä sellaisilla, joilla saattoi lukea paitsi aluksen nimen hämmästyttävän kaukaa, niin myös tunnistaa kapteenin komentosillalta tämän arvomerkeistä. Olin itsekin käyttänyt sellaisia armeijassa. Siksi heilautin kättäni linnakkeen suuntaan. Keli oli mitä parhain. Heinäkuun aurinko paistoi miltei pilvettömältä taivaalta. Tuuli pohjoisesta, mutta kun pääsimme avomerelle se kääntyi enemmänkin luoteeseen ja voimistui jonkin verran. Markus – aluksen kippari – komensi pojat nostamaan spinaakkerin ja siinä se sitten mollotti koko […]