Alman kaikki kolme lasta olivat saapuneet kukin taholtaan viettämään viimeisen joulun kotitalossaan yhdessä äitinsä kanssa. Tämä joulu oli viimeinen siksi, että joulun jälkeen Alma siirrettäisiin hoivakotiin ja hänen omistamansa omakotitalo tultaisiin myymään. Se ei suinkaan ollut Alman tahto. Itse asiassa hän ei ollut vielä täysin tietoinen koko asiasta. Tosin hänellä ei ollut tässä asiassa päätäntävaltaa. Näin oli allekirjoituksellaan varmistanut häntä tutkinut lääkäri, ja tätä päätöstä puolsivat hänen jälkeläisensä, jotka jo ahnaina odottivat suuren omakotitalon myyntiä ja tulevaa perintöään. Viimeinen joulu kotona oli poikkeuksellinen, koska Alman lapset, Armas, Lyyti ja Aimo, eivät olleet enää vuosikymmeniin matkustaneet jouluksi kotikaupunkiinsa, joitain harvoja kertoja […]
taulu
”Voit viedä kaiken sen, mitä haluat, niin minä roudaan loput kierrätyskeskukseen”, Oscar huikkasi ennen lähtöään. Hänellä oli kiire kuten aina. Auton ääneen vaiettua, taloon laskeutui hiljaisuus, jollaista Nuria ei muistanut siellä milloinkaan aiemmin kokeneensa. Hänen muistoissaan talo oli ollut aina täynnä ääniä – elämän ääniä. Äidin taukoamatonta höpötystä ja kiljahduksia, isän kärkeviä huomautuksia politiikasta tai jalkapallosta, veljien kinastelua, koirien tyhjänpäiväistä räksytystä, kissojen määräilevää maukunaa, kanojen kotkotusta ja kukon kiekaisuja. Ja hän, Nuria, millaisen äänijäljen hän oli jättänyt näiden seinien sisälle? Ei kenties minkäänlaista. Hän ei ollut koskaan korottanut ääntään yltääkseen äänimuurin yli. Nuria oli aina pitänyt sanottavansa itsellään tai kirjoittanut […]