François, vaihdetaan paikkoja, niin selitän monsieurille pelin säännöt
Pau Valent
92 artikkelia
Minulla oli kaivinkone ja Tomasilla kuorma-auto, joten nämä logistiset syyt edesauttoivat sitä, että meistä tuli ylimmät ystävät.
Iltapäivällä asemalle saapui juna, joka näytti olevan matkalla Jugoslavian puolelle. Se seisoi asemalla pitkään. Ikkunoista kurkki matkustajia, mutta näytti siltä, että heitä oli vain hyvin vähän. Kukaan ei noussut junaan raja-asemalla, eikä siellä sotilaiden lisäksi ollut muita kuin me. Sitten laiturille saapui upseeri, jota emme olleet aiemmin nähneet. Hän käveli suoraan meidän luoksemme ja näin että hänellä oli kädessään meidän passimme. Huomasin Pilarin kauhistuneen ilmeen ja itsekin tunsin ikäviä kouristuksia vatsanpohjassani. Mies viittoili meitä seuraamaan. Ylitimme raiteet vastakkaiselle laiturille, jossa upseeri kehotti meitä nousemaan tyhjään vaunuosastoon. Siellä hän ojensi meille passimme ja selitti huonolla englannillaan, että vain joitakin kilometrejä itään […]
Olimme Montjuïcin neloshallissa. Paikka oli huonompi kuin edellisellä kerralla. Isä oli jättänyt varaamisen aivan viime tippaan ja kaikki parhaat paikat oli tietenkin jo viety. Siitä huolimatta ihmisiä riitti tännekin. Heitä nousi jatkuvana virtana kerroksesta toiseen, ja monet pysähtyivät meidänkin kohdallemme katselemaan lämminvesivaraajia ja keskuslämmityskattiloita, jotka olivat yrityksemme pääasialliset myyntituotteet. Ne eivät tietenkään olleet tuotteina yhtä seksikkäitä kuin uima-altaat, pihagrillit tai keittiökalusteet, mutta elämisen kannalta paljon tarpeellisempia. Niitä tosin ei voinut myydä kuten autoja kiiltävine maalipintoineen ja virtaviivaisine muotoineen. Autotta saattoi kyllä hyvin elää, mutta kerropa talon teinikuningattarelle, että tästä lähin suihkusta tulee vain kylmää vettä, niin huomaat kyllä, että lämminvesivaraaja […]
Saara, joka oli aina niin avoin ja iloinen ihminen, purskahti hillittömään itkuun luettuaan viestin jonka olin juuri saanut. En muista nähneeni häntä sellaisena kuin silloin kerran monen monta vuotta sitten. Sillä kertaa kyse oli aseellisesta ryöstöstä. Itsekään en tiennyt, mitä ajattelisin tuon kirjeen lähettäjästä. Meistä ei varmaan koskaan tulisi kavereita. Miten voisinkaan olla sellaisen miehen kaveri, joka oli saanut vaimoni itkemään. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin hänen otsaansa yrittäen saada hänet rauhoittumaan. ”Kyllä me pärjätään. Me ollaan vahvoja”, sanoin. ”Mu-mu-mutta kun se uhkasi vangita mun pikkuiset.” ”Ei hän nyt suorastaan…” ”Älä viitsi. Sehän sanoo ihan selvästi, että on aiemminkin […]