Saara, joka oli aina niin avoin ja iloinen ihminen, purskahti hillittömään itkuun luettuaan viestin jonka olin juuri saanut. En muista nähneeni häntä sellaisena kuin silloin kerran monen monta vuotta sitten. Sillä kertaa kyse oli aseellisesta ryöstöstä. Itsekään en tiennyt, mitä ajattelisin tuon kirjeen lähettäjästä. Meistä ei varmaan koskaan tulisi kavereita. Miten voisinkaan olla sellaisen miehen kaveri, joka oli saanut vaimoni itkemään. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin hänen otsaansa yrittäen saada hänet rauhoittumaan. ”Kyllä me pärjätään. Me ollaan vahvoja”, sanoin. ”Mu-mu-mutta kun se uhkasi vangita mun pikkuiset.” ”Ei hän nyt suorastaan…” ”Älä viitsi. Sehän sanoo ihan selvästi, että on aiemminkin […]
Tarinoita tornistani
53 artikkelia
Jäätynyt lumisohjo ritisi talvirenkaiden alla Matin pysäköidessä autoaan vuorimäntyjen viereen merkitylle paikalle, joka oli kaikkein lähimpänä pääovea. Pitihän hänellä olla tiettyjä etuoikeuksia, sillä olihan hän sentään Kaunean toimitusjohtaja. No todellisuudessa hän oli konsernijohtaja Maarit Risanperä-Saaren tossun alla. Marionetti. Kumileimasin. Näin Matti heikkoina hetkinään ajatteli. Tosin nykyisin tällaiset mietteet täyttivät hänen mielensä ainoastaan kerran kuussa, juuri ennen toimitusjohtajan perjantaibrunssia. Silloin hänen täytyi esitellä arvionsa johtamansa tytäryhtiön taloudesta ja yrittää kerjätä lisää rahaa investointeihin, mikä näinä aikoina vaikutti melko lailla mahdottomalta. Näistä kahdesta asiasta olikin muodostunut hänen pääasiallinen työnsä, nyt kun Kaija oli palkattu helpottamaan hänen tehtäviään. Se oli Kaijallekin hyvä ratkaisu, […]
Kiersin koukun paikoilleen ja nostin taulun seinälle. Oikaisin sitä hieman ja peräännyin muutaman askeleen katsellakseni lopputulosta. Siinä se nyt riippui uuden asuntoni seinällä, äitini taulu. Se oli hänen töistään se ainoa, jonka olin onnistunut kynsin ja hampain pelastamaan kuolinpesästä. Ehkä siksi, että se oli niin pieni ja mitäänsanomaton. Viisikymmentä kertaa viisikymmentä senttiä, ruskeita ja vihreitä sävyjä kehystettynä kullanväriseen, leveään kehykseen, mikä yritti tuoda liian pramean silauksen muutoin niin vaatimattomalle öljyvärimaalaukselle. Muut äitini työt vanhemmat veljeni ja heidän korppikotkansa olivat myyneet taidekeräilijöille, eivätkä edes markkinahintaan. Mutta siihen asiaan minä en saanut puuttua, sillä minähän olin se pahnanpohjimmainen, veljiäni niin paljon nuorempi. […]
Perjantai 10:06 ”Hei äiti. Hyvää huomenta.” ”Mikko soittaa! Voi kun kiva.” ”Mitä sulle kuuluu?” ”Tässä minä vaan makoilen päiväpukeissa ja katson telkkaria.” ”Soitin muistuttaakseni siitä että tänään ne tulee hakemaan sitä taulua, niin kuin sovittiin.” ”Ketkä tulee?” ”Ne sieltä Rauman taidemuseosta. Niitä on kaksi ja ne paketoi sen taulun ja vie sen Kosti Koskisen näyttelyyn.” ”Niin minkä ne vie?” ”Sen taulun jonka sulla on eteisen seinällä.” ”Kenenkäs taulu sanoit että se on?” ”Kosti Koskisen.” ”Miten sinä sen voit tietää?” ”En minä sitä tiennytkään, mutta kun Tea soitti ja sanoi että kannattaisi soittaa ja kysyä olisivatkohan he kiinnostuneita, ja niinhän ne […]
Tutustuin Sofiaan hississä. Hän työnsi tullessaan lastenvaunuja ja talutti taaperoa vapaalla kädellään. En ollut nähnyt häntä koskaan aikaisemmin, mikä johtui siitä että olin vasta hiljattain muuttanut taloon. Hiljan ei kyllä aivan pitänyt paikkaansa, sillä olin asunut kattohuoneistossa jo kaksi vuotta. En juuri tuntenut naapureitani, mikä johtui työstäni. Toisaalta naapureita oli talossa yli kuusikymmentä, joten kaksi vuotta oli kyllä varsin lyhyt aika oppia tuntemaan heidät kaikki. Tunsin Carmenin, joka asui miehensä kanssa toisessa kerroksessa, Josén joka valittiin asiakasyhdistyksen presidentiksi viime vuonna ja Antonion joka korjasi vedenlämmittimeni pian muuttoni jälkeen. Muutamia tunsin ulkonäöltä, mutten tiennyt heidän nimiään. Hissi oli ahdas, ja kaiken […]