1.Ensimmäinen osa. Matkustin kenties viimeistä kertaa minulle niin kovin rakkaaseen pikkukaupunkiin Pohjanmaalla pelastaakseni äitini tavaroista ne, mitä suinkin pelastettavissa oli. Huonekaluja tai mitään suurempia esineitä en ollut ajatellut viedä mukanani, enkä olisi voinutkaan viedä. Niitä minulla oli muutenkin jo aivan tarpeeksi omasta takaa. Kenties jonkin muistoesineen veisin mukanani. Äitini rakkaista kirjoista ottaisin itselleni niitä, joita hän oli lukenut meille lapsille ääneen. Joistakin näki, että niitä oli luettu useaan kertaan. Niiden sivut olivat lehteilystä kuluneet ja niiden väliin oli työnnetty paikkamerkkejä ja muistilappuja. Tarkoituksenani oli pelastaa äitini henkinen perintö. Hänen piirustuksistaan ne, jotka sain mukanani kulkemaan. Valokuvat, tai ainakin osan niistä. […]
lapsuus
Joidenkin katujen nimet jäävät mieleen helpostikin, mutta toisten ei sitten millään. Sitä tiesi missä kaverit asuivat, ja miten sinne mentiin, mutta kadun nimeä olikin jo vaikeampi muistaa, jos joku sattui sitä kysymään. Perjantai iltana olimme kaveriporukalla Panemassa, ja kerroin kuulumisia Strasbourgin matkaltani. Silloin Pekka totesi, ettei hän ollut elämässään päässyt Mechelininkatua kauemmas. ”Miten niin”, Jaakko sanoi. ”Olethan sä nytkin Kalliossa.” Tiesin, että Pekka asui yhdessä vanhan äitinsä kanssa Hietaniemen hautausmaan kulmilla. Humalassa kun oli, Pekka alkoi kertoilla elämästään, eikä se todellakaan kovin tapahtumarikkaalta kuulostanut. Hän oli syntynyt Mechelininkadun naistenklinikalla, käynyt koulua Taivallahden peruskoulussa. Armeijankin hän suoritti sama kadun varrella autokomppaniassa, […]
Näin Pilin ensimmäisen kerran, kun olin kahdeksan. Oli syksy ja olin kadulla pelaamassa jalkapalloa oppituntien jälkeen muutaman naapurin pojan kanssa. Asfalttiin oli piirretty väriliidulla kentän rajat ja tyhjät maalipurkit toimittivat maalitolppien virkaa. Minut oli pestattu maalivahdiksi, kun en ollut mikään haka pallon potkimisessa. Totta puhuen en ollut kovin hyvä maalissakaan, eikä maalivahdin urani jatkunut pitkään. Pili käveli ohi äitinsä kanssa ja minä unohduin niin täysin tuijottamaan häntä, että huomasin pallon vasta, kun se oli jo mennyt maaliin. En tehnyt elettäkään sen torjumiseksi ja sekös herätti suuttumusta joukkueessani. Pili oli matkalla kotiin kristillisestä koulusta, jota hän kävi. Minulle selvisi myöhemmin, että […]