Tilasin keväällä erän kirjoja. Tarkoitukseni oli saada ne myyntiin kirjan ja ruusun päiväksi.
Kirjat olivat kovakantisia sekä suojapaperillisia, ja tiesin, että niiden toimitusaika oli tavallista pehmeäkantista pidempi. Tilasin kirjat hyvissä ajoin, jotta painatukselle jäisi runsaasti aikaa. Koska tilaus käsitti kaksi erillistä nimikettä, arvelin säästäväni toimituskuluissa tilaamalla ne molemmat samalla kertaa.
Petyin pahasti kun kirjapainon jahkailujen vuoksi kirjojen toimitus siirtyi aivan viime tippaan, mutta toivoin niiden kuitenkin ehtivän perille ennen tuota kirjallista juhlapäivää 23. huhtikuuta. Koska tiesin, että kirjat lähetettäisiin minulle tälläkin kerralla UPS:n kotiinkuljetuspakettina, luotin siihen, että ne tulisivat perille nopeasti ja ammattitaidolla, kuten aina ennenkin.
Määräpäivän lähestyessä pidin puhelimeni käteni ulottuvilla odottaen tekstiviesti-ilmoitusta, jossa kerrottaisiin kirjojeni tarkka saapumisajankohta.
Viimein sainkin viestin, jossa arvioitiin lähetykseni saapuvan 24. huhtikuuta – iltaan mennessä. Viestissä minua kehotettiin seuraamaan lähetyksen kulkua seurantanumeron avulla, ja näin sitten teinkin.
Seurantatiedoista minulle selvisi, että toimitus oli lähetetty 17.4. ja se oli saapunut toimipaikkaan Eichenzell, Saksassa, josta se oli toimitettu Langenhageniin vielä saman päivän iltana. Siellä pakettia makuutettiin kokonaiset neljä päivää, kunnes se lopulta saatiin toimitettua Tanskan Glostrupiin iltapäivällä 22.4.
Samana iltana lähetys matkasi Helsinkiin, minne se saapui aamuyöllä. Kuljetuksen lähtö- ja saapumisajankohdat viittasivat siihen, että paketti toimitettiin lentorahtina.
Aamulla 24.4. sille tehtiin tuontiskannaus, ja odotin saavani paketin saman päivän iltana, kuten minulle oli alun perin luvattu.
Toisin kuitenkin kävi. Jostain syystä toimituksen aikatauluun pyydettiin muutosta yhdeltä iltapäivällä. Kuka sitä pyysi, miksi ja keneltä, ei käynyt selville. Pari tuntia myöhemmin kerrottiin, että paketti oli siirretty UPS:n toimipisteeseen ja se toimitettaisiin perille 1-2 päivän kuluessa.
Koska 24. huhtikuuta oli torstai, varauduin siihen, että kirjani saapuisivat perille lauantaina. Tämä tietenkin olettaen, että UPS:n jakelijat työskentelivät lauantaisin. Suoraan sanoen epäilin sitä kovin. Suomessa ei kukaan tee töitä perjantain ja maanantain välisenä aikana.
Koska kirjat olivat jo muutenkin myöhässä, en hermoillut – vihoittelin vain. Mutta kun pakettia ei vielä maanantainakaan kuulunut, soitin tiistaiaamuna UPS:lle ja tiedustelin melko kohteliaasti, mihin toimitus oikein oli jumittunut.
Minulle kerrottiin, että koska paketti oli annettu Postin kuljetettavaksi, minun tulisi ottaa yhteyttä heihin. Olin hämmästynyt saamastani vastauksesta ja sanoin, ettei Postilla ollut käsittääkseni yhtään mitään tekemistä tämän asian kanssa, enkä aikonut missään tapauksessa tiedustella heiltä yhtään mitään. Kerroin että viimeksi kun soitin kyseisen yhtiön asiakaspalvelunumeroon, jonotus kesti tunnin ja neljätoista minuuttia. Lopulta he kuitenkin lupautuivat hoitaa asian puolestani.
Kun mitään vastausta ei kuulunut, soitin seuraavana aamuna uudelleen. Tällöin sain tietää, että pakettini oli kuljetettu toimitusehtojen mukaisesti minun lähipostiini, eli naapurikaupungin citymarkettiin, josta minä voisin käydä sen noutamassa.
Sanoin – tässä vaiheessa jo varsin suivaantuneena – että tämä toimitus oli lähetetty kotiinkuljetuksena, joten se mitä minä odotin heidän tekevän, oli mennä hetimmiten tuohon mainittuun markettiin noutamaan pakettiani, ja toimittaa se kotiovelleni vieläpä saman päivän aikana. Virkailija lupasi taaskin hoitaa asian.
Kun mitään ei tuon päivän aikana tapahtunut, soitin seuraavana aamuna uudelleen UPS:lle. Nytkin minua palveli virkailija, joka kuunteli kärsivällisesti selitykseni ja lupasi selvittää asiaa.
Lopetin tässä vaiheessa jatkuvan seurantatietojen tuijottamisen. Niissä oli enää vain sekavia mainintoja siitä, kuinka pakettia oltaisiin toimittamassa milloin minnekin. Pariin otteeseen jopa mainittiin, että lähetys olisi saapunut perille. En vain tiennyt minne, sillä minä en sitä ollut saanut.
Kului muutama viikko. Joka-aamuisiin rutiineihini kuului soitto UPS:lle kello kahdeksalta aamulla. Joka kerta jokin virkailijoista palveli minua aina yhtä ystävällisesti ja kuunteli valitukseni, kiroiluni ja manailuni.
Muutaman kerran he ehdottivat ratkaisuksi sitä, että voisin olla yhteydessä tavaran lähettäjään, sillä olihan kuljetus loppupeleissä heidän vastuullaan. Mietin, kumpikohan tässä oikein on kuljetusliike, UPS vaiko kirjapaino.
Eräänä päivinä he kehottivat toistamiseen tiedustelemaan asiaa Postilta. En kuitenkaan tehnyt sitä, sillä tällä kertaa syyllinen oli selvästikin toisaalla, ja heillä oli sentään ihmisiä vastaamassa soittoihini.
Muutaman viestin kuitenkin kirjoitin paketin lähettäjälle siinä toivossa, että he saisivat asiaa jollakin tavoin nopeutetuksi. En kuitenkaan saanut viesteihini vastausta, ja myöhemmin he selittivät asian siten, että ne olivat vahingossa ajautuneet roskapostilaatikkoon.
Olen huomannut, ja tämän kokemukseni jälkeen käsitykseni on vain vahvistunut, että sähköposteihin tulee tänä päivänä suhtautua samalla tavoin kuin paperiseen postiin. On lähes onnenkauppaa menevätkö nekään enää perille. Siksipä olenkin ottanut tavakseni lähettää tärkeimmät viestini useamman eri tilin kautta, ja joissakin kiireellisissä tapauksissa ilmoitan lähettämästäni sähköpostista vieläpä pikaviestinä – esimerkiksi WhatsAppilla.
Eräänä päivänä sain Postilta paperisen kirjeen. Sellaisen joita vielä silloin tällöin jaetaan tänne haja-asutusalueillekin. Kirjeessään he ilmoittivat, että pakettini palautettaisiin lähettäjälle, mikäli en kävisi sitä noutamassa Postin toimipisteestä – eli naapurikaupungin citymarketista – yhdeksäs toukokuuta mennessä. Tämä oli ensimmäinen ja ainut yhteydenotto heidän taholtaan.
Nyt minun ei siis auttanut muu kuin soittaa Postin asiakaspalveluun. Kun lopulta pääsin puhumaan ihmisen kanssa, tein heille hyvin selväksi, ettei minulla ollut aikomustakaan lähteä noutamaan pakettia, koska kyseessä oli kotiinkuljetus.
He puolestaan väittivät, ettei pakettia oltu voitu kuljettaa kotiin, koska lähetyksestä puuttui minun puhelinnumeroani. Vastasin, ettei saksalainen tavarantoimittaja voinut mitenkään tietää Suomen postilaitoksen vaatimuksesta merkitä lähetyksiin vastaanottajan puhelinnumero. Sanoinpa vielä, että mielestäni tämä käytäntö jopa loukkaa yksityisyyden suojaa. Miksi ihmeessä postia kuljettavien tuli tietää minun puhelinnumeroni.
Vaimoni lupautui tässä vaiheessa ajamaan minut naapurikaupunkiin kirjapakettia noutamaan, mutta pysyin lujana. Kotiinkuljetus on kotiinkuljetus, sanoin.
Lopulta – täysin yllättäen – 13. toukokuuta, näin aivan sattumalta yläpihallamme tunnuksettoman pakettiauton. Laitoin kengät jalkaani ja juoksin nopeasti parkkipaikalle. Kuljettaja oli jo aikeissa poistua, koska piharakennuksessamme kukaan ei ollut vastannut hänen koputukseensa.
Olipa onni, että satuin vilkaisemaan ulos ikkunasta, ajattelin, kun kirjapaketti kainalossani menin keittiöön sitä avaamaan. Tuo, minkä lie firman, kuljettaja olisi varmaankin vienyt pakettini takaisin siihen samaiseen Postin toimipisteeseen, josta hän kaiketikin oli sen noutanut. Näin sama ruljanssi olisi alkanut uudelleen alusta.
Avasin pahvilaatikon, ja yllätykseni oli suuri huomatessani, että paketissa oli vain puolet lähetyksestä – toinen tilaamistani nimikkeistä.
Soitin vihaisena kirjapainoon ja tivasin selitystä puuttuvalle erälle. He puolustautuivat sanomalla, että kirjat oli lähetetty kahtena eri toimituksena, eikä suinkaan ollut heidän vikansa, mikäli toinen niistä oli hävinnyt matkalla.
Epätoivoissani soitin jälleen kerran UPS:n virkailijalle, joka kuunteli kärsivällisesti vuodatustani. Selvisi, että kadonnut paketti oli kuin olikin tullut Suomeen. Se oli toimitettu Access Pointiin – mikä se sitten lieneekään – ja koska sitä ei oltu noudettu määräpäivään mennessä, se oli palautettu lähettäjälle.
Olisiko minun pitänyt omata selvänäkijän kyvyt tietääkseni, mitä he milloinkin aikoivat lähetyksilleni tehdä. Tai kenties oli olemassa jokin sellainen puhelimeen ladattava appi, joka osaisi kertoa, missä pakettini milloinkin olivat. Aina vain useampia tehtäviä sysätään maksavien asiakkaiden harteille, eli siis heidän, joilla kaikkein vähiten on ymmärrystä – tässä tapauksessa logistiikasta.
Koska mitään ei enää ollut tehtävissä, soitin kirjapainoon ja kerroin tapahtuneesta. He lupasivat lähettää kirjani uudelleen, niin pian kun toimitus olisi palautunut heidän toimipisteeseensä.
Joitakin päiviä myöhemmin kirjapainosta ilmoitettiin, että tuotteet olivat vahingoittuneet kuljetuksessa, joten ne tuli painaa uudelleen.
Sekin vielä. Edes UPS:ään ei enää voinut luottaa. Olivat näköjään ottaneet mallia Suomen Postista.
Sain loput kirjoistani 20. kesäkuuta.
Tämäkin tarina on tosi.
Olen kirjoittanut Kustista aiemminkin. Kusti polkee ja Orinoco Flow
